Huispausta ja ruotsalaisia leffoja

Luin tänään pitkästä aikaa ihan oikeaa kirjaa. Uhriksi joutui Jaana Kaparin Pollomuhku ja Posityyhtynen, joka siis kertoo Pottereiden kääntämisestä. Sain kirjan lainaan Taijalta joten ajattelin pitää kiirettä ja luinkin koko opuksen yhdeltä istumalta (toisaalta, vaivaiset 160 sivua joten). En ole hirveän vakuuttunut. Kaparin tyyli on vähän ärsyttävää ja erityisesti ottaa kalloon nämä ihanat "mutta enhän minä kääntäjänä mitään sellaista saa tehdä, mennä lisäämään mitään omiani, hihii" tokaukset. AAAAARRGHHBÖHSVGIVHKFYUP!!! Oli ihan mielenkiintoista lukea miltä mediapyöritykseen joutuminen tuntui mutta vähän epäilen ovatko suomentajat oikeasti niin hyvää pataa keskenään kuin Kapari antaa ymmärtää. Toinen hyvä pointti oli se, miten silloin joskus ennen tietokoneita (aka Vuonna Miekka ja Kivi), kirjailijat kirjoittivat käsin joten kaikki mitä paperille asti päätyi (sanavalinnat, miksi juuri tuo sana jos sille olisi muitakin vaihtoehtoja?) oli aika tarkkaan mietittyä ja kääntäjän olisi hyvä muistaa se kääntäessään. Tietokoneaikaan on tietysti paljon helpompi palata tekstiin ja korjata sitä mielensä mukaan mutta saa niitä käänösratkaisuja silti miettiä tarkkaan jo ihan ekallakin kerralla, ainakin minun mielestä. Parasta oli ehdottomasti kirjan loppupuoli, jossa Kapari selittää miten on päätynyt suomentamaan esim. hevoskotkan tai jonkun loitsun juuri siten kun on sen sattunut kääntämään. Myös kansikuvista puhuminen oli mielenkiintoista. Tuli melkein sellainen olo, että täytyy ottaa itseään niskasta kiinni ja lukea viimeiset 3 Potteria vihdoin ja viimein myös suomeksi.

Koska säätiedotuksen lupailemaa sadetta ei kuulunut, lähdin kaupungille opettelemaan kadunnimiä ja ostamaan hedelmiä. Kotiin päästyäni halusin katsoa jonkun leffan ja muistin, että koneella on Stieg Larssonin romaaniin perustuva Miehet jotka vihaavat naisia. Minusta leffa oli hyvä. Tykkäsin kovasti molemmista päähenkilöistä ja olin niin tyytyväinen, kun Lisbeth pääsi kostamaan sille ällölle holhoojalle, koska yh, hyi helvetti. Raiskauskohtaukset nyt eivät yleensäkään ole kivoja mutta tuo oli jotain aivan järkyttävän kamalaa. Haluaisin lukea kirjankin mutta joidenkin kohtien yli saa varmaan hyppiä. Ja mullahan on siis suhteellisen teräksinen vatsa ja veri ja suolenpätkät ovat lähinnä vaan epäesteettisiä. Onneksi loppu oli sentään onnellinen. :D

Tajusin juuri, että kirjoitin kääntämisestä ihan vapaaehtoisesti omalla ajallani, vaikka olisin voinut lukea hömelöä Dalek-asu fikkiä (uudestaan). Täällä on varmaan vedessä jotain omituista.